Japanilaisesta työkulttuurista

Japanilaisesta työskentelykulttuurista ja työelämästä näkee mediassa vähän kaikenlaista tarinaa ja ajattelinkin nyt kertoa hieman omista havainnoista ja kokemuksista. Olisi mukava vertailla Japanissa saatuja kokemuksia työssäkäyntiin Suomessa, mutta miun työkemus Suomessa on niin häpeällisen vähäistä, etten taida oikein saada syvällistä pohdintaa aikaiseksi. Kesätöitä kun ei koskaan irronnut ja oman alan töitä sain tehdä huimat neljä kuukautta, kunnes valmistumisen jälkeen työt äkillisesti loppui ja vietin siitä seuraavat puoli vuotta työttömänä ennen Tokioon muuttoa. Aika säälittävää. 

Tokioon muutettua pääsin melko nopeasti työnteon makuun kun sain JESPin (Japan Employment Success Program-ohjelma, jonka kautta hain ja pääsin opiskelemaan Japaniin) kautta osa-aikatöitä steak house-ravintolassa. Oli muuten ihan hirveää duunia ja olisin halunnut lopettaa jo ensimmäisen viikon jälkeen, mutta hampaat purren kärvistelin jouluun asti rahankiilto silmissä. Työajat painottuivat iltaan. Normaali työvuoro alkoi iltakuudelta ja päättyi puolen yön tienoilla ja koska miulla meni matkoihin reilu tunti, pääsin usein nukkumaan vasta kahdelta yöllä ja aamulla täytyi nousta ennen seitsemää ylös ja mennä yhdeksäksi kouluun. Tämmöinen rytmi johdattaa miut ennenaikaiseen hautaan, koska tarvitsen usein vähintään 6 tunnin yöunet ja monta vastaavanlaista päivää putkeen aiheutti sen, että heräsin huonotuulisena ja nukuin oppitunneilla. Onneksi omat työvuorot sai toivoa ja usein päädyinkin tekemään vain kaksi vuoroa viikkoon. Useimmiten toivomani työvuorot annettiin kuitenkin muille ja kerran miulla oli kyseisessä puljussa vain kaksi työvuoroa kuussa. Noilla työajoilla ja 9-10€ tuntipalkalla ei lopulta pitkälle pötkitä, joten piti ohelle/tilalle löytää jotain muuta.

Tein samaan aikaan enkun opettajan töitä pienessä kielikoulussa, mikä oli todella mukavaa. Töitä oli usein viikonloppuisin ja oppitunnit olivat 50 minuuttia yksityisopetusta aikuisille. Useimmiten tunnit olivat vain vapaamuotoista keskustelua opiskellen samalla määrättyjä opetusmateriaaleja. Todella rentoa eikä tuntunut edes työltä. Sekään ei tosin vielä riittänyt, vaan sain vielä kolmannen osa-aikatyön toisesta kielikoulusta, jossa opetin englantia lapsille. Varmaan luulisi, että palloilu kolmen osa-aikatyön kanssa olisi vaikeaa, mutta kutakin työtä oli usein vain kahdesti viikossa 3-6h/päivä. Usein mulla oli myös vähintään yksi vapaa päivä töistä viikossa.

Rikastumaan noilla hommilla ei todellakaan päässyt ja ilman vanhemmilta saatua taloudellista avustusta (jota maksan tietenkin takaisin), ei mulla olisi ollut mitään mahkuja selvitä kuukausi kerrallaan. Mainittakoon vielä, että Japanissa ollaan erittäin tiukkoja ulkomaalaisten opiskelijoiden osa-aikatöiden suhteen. Koska opiskelijan ensisijainen tehtävä on opiskella, ei töihin saa uhrata kallisarvoista aikaa kuin max. 28h/viikko. Jos maahanmuuttovirasto saa vihiä, että määrätty viikkotuntiraja jatkuvasti ylittyy, saattaa joutua suuriinkiin vaikeuksiin ja pahimmassa tapauksessa voi uhata jopa karkoitus (+ maahantulokielto), koska sinun katsotaan syyllistyneen oleskelulupasi väärinkäyttöön. Monet työnantajat kuitenkin kyykyttävät ulkomaalaisia nuoria työntekijöitä pitkillä työvuoroilla, mikä tietenkin on lainvastaista.

Lyhyen meikäläisen työhistoriakatsauksen jälkeen pääsemme nykyhetkeen ja tarkastelemaan japanilaista työkulttuuria. Japanissa työnteko tunnetusti otetaan todella vakavasti. Ylityöt, työuupumus ja karoshi (過労死, kuolemaan johtava ylirasitus liiasta työnteosta) ovat niin yleisiä ilmiöitä, että välillä miettii, että työskentelevätkö kaikkein "innokkaimmat" työntekijät elääkseen vai elävätkö työskennelläkseen. Ylitöistä ei usein saa edes korvauksia. Omassa tapauksessani ylityökorvaukset sisältyvät nimellisenä summana palkkaan riippumatta siitä, tekeekö ylitöitä vai ei (ja jos tekee, ei väliä tekeekö ylityötunteja kuussa viisi vai viisikymmentä).

Korkeakouluista valmistuvilla työnhaku aloitetaan jo hyvissä ajoin, jopa vuotta ennen valmistumista! Japanissa korkeakouluopinnot kestävät neljä vuotta, joten työnhaku käynnistyy jo kolmannen opiskeluvuoden loppupuolella. Lukuisat yritykset rekrytoivat uusia työntekijöitä keväisin, usein maaliskuun alusta lähtien, ja työpaikan varmistuttua työt aloitetaan seuraavan vuoden huhtikuussa heti valmistumisen jälkeen. Opiskelijat osallistuvat rekrytointitapahtumiin, seminaareihin ja luennoille, joissa he koettavat löytää omia kiinnostuksen kohteita vastaavia työpaikkoja. Japanissa tätä opiskelijoiden työnhakuprosessia kutsutaan nimellä "shuushoku katsudou" tai lyhyesti "shuukatsu". Meistä länsimaalaisista vastaava systeemi varmasti tuntuu oudolta, koska Suomessakin täytyy  ainakin kokoaikatyötä hakiessa olla tutkinto kasassa tai ainakin melkein valmis. Japanissa taas tutkintoa ja arvosanoja enemmän merkitsee se, missä koulussa opiskelee. Yliopistot on rankattu ja toisia kouluja arvostetaan enemmän kuin toisia. Jos siis  opiskelet esimerkiksi Tokyo Universityssa, saat periaatteessa töitä mistä tahansa firmasta ja tulevaisuus on turvattu. Tutkinnolla ja opiskeltavalla aineella ei myöskään ole mitään merkitystä. Vaikka opiskelet lakia, saatat päätyä työskentelemään IT-alan yritykseen ja tekemään jotain, josta sinulla ei ole edes tutkintoa.  
Monet hakevat jopa 20-30 työpaikkaa, joten hakemuksiin, ennakkotehtäviin ja työhaastatteluihin menee todella paljon aikaa ja aiheuttaa suurta stressiä. Kaikki hakevat töitä yhtä aikaa eikä yrityksillä ole edes hakuvaiheessa mitään hajua siitä, millaista työtä heillä on uusille työntekijöilleen tarjota vaan sen saa selville vasta ensimmäisenä työpäivänä.

Kun työpaikka on varmistunut ja valmistut, on aika valmistautua ensimmäiseen työpäivään. Japanin kouluissa lukuvuosi alkaa huhtikuun alussa, jolloin myös uudet työntekijät aloittavat työssään, jonka he stressaavan shuukatsu-prosessin jälkeen ovat saaneet. Monet haluavat heti kättelyssä näyttää taitonsa ja pistävät itsensä likoon niin, että ovat jo toukokuussa ajaneet itsensä burn outin partaalle. Aluksi uuden työn tai koulun aloittaminen on todella mahtavaa ja kivaa, mutta sitten todellisuus lyö kasvoille eikä pitkät työtunnit tai luennot innosta enää, iskee väsymys, puhti on kokonaan poissa eikä haluta mennä töihin. Ilmiö on niin yleinen, että sillä on erityinen nimi: "gogatsu byou" (May sickness). Gogatsu byou voisi olla verrattavissa Suomen kaamosmasennukseen, ja se menee osalla ohi parissa päivässä. Joillekin gogatsu byou taas voi aiheuttaa vakavampiakin oireita.

Aiemmin mainitun shuukatsun lisäksi japanilaisessa työkulttuurissa on muitakin asioita, jotka hämmentävät ulkomaalaisia. Japanissa tunnetusti kohteliaisuus on aivan eri luokkaa. Jopa japanin kielessä on useita kohteliaisuusasteita tuttavallisesta puhetyylistä erittäin kohteliaaseen "keigoon", joka japanin kielessä tarkoittaa "kunnioittavaa kieltä". Keigossa on omat kommervenkkinsä ja monilla sanoilla ja verbeillä on omat erityiset keigo-muotonsa, jotka meitsikin on joutunut joskus japanin tunneilla opettelemaan. Tätä erittäin kohteliasta tyyliä käytetään kun puhutellaan itseään ylemmässä asemassa olevaa, työpaikalla esim. johtavassa asemassa olevaa, henkilöä. Itsekin käytän keigo-tyyliä jonkun verran mm. työsähköposteissa ja vuorovaikutuksessa lasten vanhempien kanssa, koska "maassa maan tavalla"-mentaliteetilla mennään ja mielestäni perus keigosanasto on hyvä osata. Kukaan japanilainenkaan ei tosin osaa keigoa täydellisesti. 

Japani on niin vanhanaikainen ja konservatiivinen maa, että hierarkia jyllää edelleen vahvana. Hierarkia-asteikolla ylempänä olevia henkilöitä tulee arvostaa ja kunnioittaa. Heitä ovat mm. korkeammassa asemassa olevat henkilöt, itseäsi vanhemmat henkilöt tai henkilöt, jotka ovat olleet saman työpaikan palveluksessa pidempään. Japanissa puhutaan myös senpai-kouhai-suhteista ("senior-junior"). Senpai tarkoittaa henkilöä, jolla on työpaikalla enemmän kokemusta tai koulumaailmassa ylemmällä luokka-asteella olevaa oppilasta/opiskelijaa. Kouhai taas on senpain vastakohta: juniori, kokematon ja nuori. Aina ei tosin tarkoita, että senpai olisi sinua vanhempi. Jos nelikymppisenä vaihdat työpaikkaa ja aloitat paikassa, jossa työkaverisi ovat noin kolmekymppisiä jannuja ja ovat työskennelleet yrityksessä jo muutaman vuoden, ovat he sinun senpaitasi, koska ovat olleet yhtiön palveluksessa pidempään.

Työyhteisö on tiivis kokonaisuus ja perinteisesti kaikki tekevät töitä samassa tilassa. Toimistoissa on pitkät ja leveät työpöydät, joissa jokaisella työntekijällä on oma työpiste. Monissa yrityksissä johtajillakaan ei ole omaa yksityistä työhuonetta, vaan he työskentelevät samoissa tiloissa ja samoissa pöydissä muiden työntekijöiden kanssa. 
Työpäivän päätteeksi on monesti tapana mennä syömään tai muutamalle työkavereiden kanssa. Myös illanistujaiset koko työyhteisön kesken esim. ravintolassa ovat yleisiä. Mekin olemme istuneet iltaa työporukan kesken pariin otteeseen. Varsinkin uuden vuoden aikaan on tapana järjestää vuoden päättymisen kunniaksi pienet juhlat/illanistujaiset, joita kutsutaan nimellä "bounenkai", eli "juhlat, joissa unohdetaan kulunut vuosi".

Kokouksissa ja tapaamisissa on tapana vaihtaa käyntikortteja. Mullekin teetätettiin oma käyntikortti eli "meishi", mistä olin todella innoissani koska Suomessa ei tätä käytäntöä ole. Alla kuva meikäläisen käyntikortista, jonka design on ihan sairaan söpö! Meishien vaihtaminen kuulostaa todella vanhanaikaiselta, mutta se on Japanissa edelleen oleellinen osa työkulttuuria.

Vaikka työttömyys Japanissa on suhkot matala, pula työntekijöistä on alhaisen syntyvyyden ja eläköitymisen vuoksi niin korkea, että tämä maa alkaa olla jo syvässä kriisissä. Siksi Japani hakee nyt aktiivisesti ulkomaalaista työvoimaa ja lanseerasi jopa uuden työviisumin tänä keväänä.

Työskentely Japanissa voi olla todella stressaavaa sääntöineen ja etiketteineen, varsinkin jos ei osaa kieltä ollenkaan. Jotkut firmat saattavat olla vähän lepsumpia ulkomaalaisia kohtaan eivätkä kaikki välttämättä odota ulkomaalaisilta työntekijöiltä samaa kuin japanilaisilta. Allekirjoittanut kuitenkin yrittää noudattaa samoja tapoja kuin paikalliset.

Tähän mennessä miun työkokemukset Tokiossa ovat olleet oikein positiivisia. No se ravintolahomma oli jotenkin tosi rasittavaa, mutta ihan hyvä kokemus sekin. Tajusin ainakin, ettei musta ole tarjoilijaksi, haha. Jotenkin hauskaa muuten, että vielä jokunen vuosi sitten en ollenkaan kuvitellut itseäni englannin opettajana ja vielä vähemmän työskentelemässä päiväkodissa, mutta täällä sitä nyt ollaan enkä kadu mitään.

Työkuulumisia

Kuten jo edellisessä postauksessa mainitsin, teen tällä hetkellä töitä opettajana kansainvälisessä koulussa/päiväkodissa. Työhöni kuuluu pääasiassa opettamista, opetuksen suunnittelua ja koulun toiminnan ylläpitämistä, mutta teen satunnaisesti myös käännös- ja tulkkaustyötä. Keväällä olin työnantajani mukana tämän bisnestapaamisessa ja pääsin hänen siivellään aterioimaan ökyravintolassa aivan Tokion päärautatieaseman kupeessa. 

 

Koulumme Discovery Kids International School on yksityinen, kaksikielinen koulu eli tuemme sekä lasten äidinkielen että myös englannin kielen kehitystä. Avasimme koulun vasta keväällä, joten oppilasmäärä ei ole vielä päätä huimaava. Mutta heinä-elokuun aikana pitämämme Summer school on osoittautunut niin suureksi menestykseksi, että syyskuusta lähtien odotamme oppilasmäärän kasvavan parilla lapsella. Huoltajilta on tullut pelkkää kiittävää ja positiivista palautetta ja monet meillä muutaman päivän summer schoolin aikana käyneet lapset ovat kuulemma ilmoittaneet haluavansa vaihtaa päiväkotia ja tulevansa meille (:

Rakastan tätä työtä! Lapset ovat aivan ihania, jokainen päivä on erilainen ja vaikka olemme olleet toiminnassa vasta vähän aikaa, on jo nyt ollut ilo huomata lasten kehittyvän. Moni vanhempi on kertonut, että heidän lapsensa esimerkiksi tunnistaa värejä englanniksi ja ovat käyttäneet meillä oppimiansa sanoja, kuten "thank you" tai laulaa aakkoslaulua myös kotona. Yksi 2-vuotias tyttö kuulemma jopa leikkii 5-vuotiaan veljensä kanssa koululeikkiä, jossa he siis matkivat minua ja australialaista kollegaani. Viime viikolla menin työpäivän lopulla tekemään muutamia ostoksia seuraavan päivän oppitunteja varten, kun erään oppilaamme äiti käveli vastaan ja jäimme vähäksi aikaa rupattelemaan. Tämä kertoi, että lapsi oli edellisenä iltana nähnyt tv:ssä vaalean ulkomaalaisen opettajan ja sanonut äidilleen tyyliin "ihan kuin Heini-sensei!". Tämmöiset hauskat tarinat saa aina hyvälle tuulelle.

Meillä oli kerran Camping-viikko ja sisustus teeman mukainen

Lasten tekemää taidetta "Under the sea"-teemalla

Kesäkuun alussa tehtiin ensimmäinen koulun retki, joka suuntautui Keio Railway Landiin

Minijuna, jolla ajeltiin ympyrää

Keio Railway Landista

Yhtenä päivänä pidettiin Very Hungry Caterpillar-teemapäivä

Vuosi Japanissa

Heipparallaa!

Hengissä ollaan edelleen, vaikka ei välttämättä siltä vaikuta, haha. Tähän alkuun pikakuulumiset: Tokiossa eloa on jo vuosi ja tämän viimeisen vuoden aikana olenkin kokenut monenlaista. Syksyn värit, joululoma Suomessa, kiertelyä Tokion ympäristössä ja joskus vähän kauempanakin, koulusta valmistuminen, uusi työpaikka ja työviisumi! Sain töitä ihan upouudessa kansainvälisessä koulussa ja nyt toimin opettajana. Samaan rakennukseen avataan syksyllä myös saman työnantajan perustama uusi japanin kielikoulu, jossa olen myös autellut mm. kääntämällä opetusmateriaaleja japanista englantiin. Tämän lisäksi olen pariin otteeseen toiminut tulkkina työnantajani liikeneuvotteluissa, koska olen ilmeisesti ainoa koko firmassa, joka osaa sujuvasti sekä englantia että japania.

Iltanäkymää Metropolitan Government Buildingin näkoalatasenteelta Shinjukussa

Rakastan työtäni suunnattomasti. Työ vastaa suurin piirtein koulutustani (olen vieraiden kielten opettaja, mutta minulla ei ole korkeakoulutasoista pätevyyttä englannin kieleen) ja pidän lasten kanssa työskentelystä. Koulumme on ensisijaisesti päiväkoti, johon otamme 2-5-vuotiaita. Voisi siis ennemminkin sanoa, että toimenkuvani on lastentarhanopettaja. Meillä on kuitenkin myös after school-ohjelma, mikä tarkoittaa englannin kielen opetusta kaikenikäisille päiväkoti-ikäisistä alakoululaisiin. Olen vastuussa after school-ohjelmasta ja laadin itse opinto- ja tuntisuunnitelmat.
Jokainen työpäivä on erilainen, työympäristö erittäin viihtyisä ja työkavereiden kanssa yhteistyö sujuu ongelmitta. Koulumme on vielä todella pieni ja henkilökuntaan kuuluu lisäkseni japanilainen, joka lähinnä hoitaa toimistotyöt ja australialainen, joka toimii rehtorina ja hänen kanssaan teemme kahdestaan pääsääntöisen opetustyön. Lisäksi työyhteisöön kuuluu japanin kielikoulun opettaja, joka syksyyn asti auttaa sen verran kuin omilta töiltään ehtii.

Työviisumi irtosi yllättävän helposti seuraavaksi kolmeksi (3) vuodeksi eteen päin, mistä olen erittäin yllättynyt. Yleensä opiskelijastatuksesta työntekijäksi vaihtaessa saa alkuun oleskeluluvan vain vuodeksi, mutta tällä kertaa maahanmuuttovirastossa oltiin oikein suopeita. No hyvä näin eikä tarvitse heti vuoden päästä anoa uusimista.

Viime kuukaudet ovat menneet samalla kaavalla: ma-pe 9-18 töitä, arki-illat vietän rauhallisesti kotona hieman opiskellen japania, käyden lenkillä, pelaillen tai vaan oleilemalla tekemättä yhtään mitään. Viikonloput ovat usein vapaita, mutta muutamana lauantai-aamuna kuukaudessa pidämme ilmaistapahtumia koululla, jotta saataisiin houkuteltua lisää oppilaita. Muuten viikonloput vietän joskus leväten  kotona, joskus vietän aikaa poikaystäväni Yuukin kanssa. Saatamme toisinaan käydä keskikaupungilla ihmettelemässä Tokion menoa mm. Shibuyassa tai Harajukussa, joskus taas vietämme aikaa rauhallisesti kotona, pelaamme Zelda Breath of the Wildia yrittäen löytää kaikki 900 Korok seedia, mikä on täysi mahdottomuus eikä kummankaan kärsivällisyys riitä semmoiseen.

Elämä Tokiossa on mallillaan. Vuosi sitten laskeuduttuani Japanin maaperälle tunsin palanneeni kotiin kolmen vuoden tauon jälkeen. Kotiuduin heti, vaikka aluksi jännitti muuttaa metropoliin, jossa on asukkaita tuplasti enemmän kuin koko Suomessa. Aiemmat kokemukset Japanissa oleskelusta sekä kielitaito helpottivat  sopeutumista merkittävästi. Opiskelijana tietysti raha oli tiukassa ja vaikka teinkin opintojeni ohessa kolmea(!) osa-aikatyötä eivät mitättömät palkkatuloni riittäneet kattamaan kaikkia menojani. Suuri kiitos taloudellisesta tuesta siis vanhemmilleni, joita ilman minun olisi ollut mahdotonta lähteä toteuttamaan unelmiani ja saattaisin edelleen elää NEET-kuplassa ilman mitään mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Mutta nyt minulla on viimein kokoaikatyö säännöllisine työaikoineen, parisuhde ja jos kaikki toimii hyvin, saatamme muuttaa saman katon alle muutaman kuukauden päästä :)

Vaikka olenkin asunut Tokiossa jo vuoden päivät, tuntuu varsinainen itsenäinen elämä Japanissa on vasta kokoaikatyön ja työviisumin myötä (työviisumi myönnettiin jo toukokuussa) alkanut. Tämä on niin suuri kaupunki, että olen ehtinyt muutenkin nähdä vasta murto-osan. Kun asuu täällä, ei välttämättä ole niin suurta hinkua ja kiirettä käydä kaikkia turistirysiä ja nähtävyyksiä kerralla läpi.
Joka tapauksessa, täällä ollaan nyt ja ainakin seuraavat kolme vuotta.

Laitan loppuun muutamia kuvia vuoden varrelta. Niitäkään ei ole kertynyt kovinkaan paljoa, koska monet ottamani kuvat ovat hävinneet jonnekin tai olen itse poistanut syystä tai toisesta :D 
 

Shibuya

Kamakura

Biitsipäivä Shizuokassa

Takao-vuoren huipulla

Vuoristonäkymää Takao-vuorella

Ruska Nagatorossa, Saitaman prefektuurissa

Keisarillisen palatsin tienoilta

Marunouchi

Kirsikankukkia

Ai pitäiskö muka olla lähdössä jonnekin?

Jep jep, otsikko kertoo tän hetkiset fiilikset. Ei o yhtään semmonen tunne, että olen kolmen viikon (!!!!) päästä Japanin maaperällä, vaikka viimeiset puoli vuotta oon laskenut päiviä ja tuskaisesti odotellut sitä hetkeä jolloin viimein pääsisi lähtemään. Vähän samanlaiset fiilikset oli kaksi vuotta sitten vaihtoon lähtiessä, ja todellisuus siitä, että on lähdössä ulkomaille pidemmäksi aikaa heräsi vasta lentokentällä saatuani boarding passin kouraan :D  
Ehkä tällä kertaa käy samoin.

Suurin piirtein kaikki jutut mitä tässä ennen muuttoa täytyy hoitaa, on saatu hoidettua. Muuttoilmoitukset ja muut vastaavat ilmoitukset virallisille tahoille, kuten maistraattiin, Kelaan ymsyms. on vielä tekemättä, mutta ne hoituu tosi nopeasti. Ensi viikolla olisi tarkoitus käydä hakemassa viisumi Japanin suurlähetystöstä ja sitten varmaan pitäisikin pikkuhiljaa aloittaa sitä pakkausrumbaa.

Lähtö olisi todennäköisesti heinäkuun 8.päivä. Alun perin sain JESPiltä s-postia, että Japanissa pitäisi olla jo 1. heinäkuuta mennessä, mutta tiedustelin, voisinko saapua viikkoa myöhemmin perhesyiden vuoksi. Veljeni häät sattuvat niin ikään heinäkuun alkuun enkä mielelläni haluaisi jäädä niistä paitsi. 

Sain siis tiedon saapumisajankohdasta vasta pari viikkoa sitten ja viisumia varten vaaditun Certificate of Eligibility-paperin postissa viime viikolla, että nää viimeset hommat joutuu tekemään hyvin lyhyellä varoitusajalla. Mulla ei ole myöskään vielä mitään tietoa mun asuntolasta tai ylipäätään siitä, missä päin Tokiota asun. Tämänkin saan tietoon vasta sitten kun viisumi on leimattu passiin. Lentolippujakaan en ole edes vielä pystynyt hankkimaan, koska en ole saanut varmaa vastausta siihen, minä päivänä miun oikein pitää paikan päällä olla.

Muuten on JESPin kautta asiat sujunut todella hyvin tähän mennessä, mutta esimerkiksi viisumi- ja asuntolajutuista voisi infota pikkuisen aikaisemmin, ettei jäisi viimeisille viikoille. Kaikilla kun ei ole suurlähetystöä ihan naapurissa eikä Euroopasta välttämättä saa näin lyhyellä varoitusajalla lentoja tarpeeksi kohtuulliseen hintaan. Että vähän kyrsii tää asioiden viime tippaan jättäminen. Lisäksi jos miun oikeasti pitäis muka olla 1.päivä mennessä Japanissa, mun pitäis lähtee jo ensi viikolla!! Älkää unta nähkö, semmoseen en pysty. 

 

Miten vietän viimeiset viikot Suomessa? Löhöän sohvalla ja katson futista. Moikkaan ja hyvästelen ystävät, kaverit, perhetutut ja sukulaiset. Vietän aikaa kotona vanhempien luona. Teen vielä pieniä ostoksia ja ostan kaikkea hyödyllistä, kuten uudet tennarit. Eipä tänä aikana ehdi paljoa muuta tekemäänkään :D

Miksi Japani?

Miksi Japaniin?

Mikä sai sinut kiinnostumaan Japanista?

Muun muassa yllä mainittuja kysymyksiä kuulee melko usein niiltä, joille tulevaisuuden suunnitelmistani ja japanin opiskeluistani olen kertonut. Totta puhuen vielä muutama vuosi sitten en edes osannut kuvitella itseäni asumassa pysyvästi Japanissa, vaan tää idea tuli joskus opiskelijavaihdon jälkeen. Vaihdon aikana rakastuin Japaniin vaan niin totaalisesti. Ihmiset, vieraanvaraisuus ja kulttuuri monissa eri muodoissaan tekivät muhun niin suuren vaikutuksen, että haluan kokea sitä lisää. Ja on miulla sen verran seikkailumieltä ja halua kokeilla jotain erilaista ja ns. poistua siltä omalta mukavuusalueelta. En kyllä tiedä, onko Japaniin muutto poistumista omalta comfort zonelta, olen ilmeisesti omaksunut joitain japanilaisen kulttuurin ja elämäntapojen piirteitä ja kuulemma näytän jotenkin enemmän japanilaiselta. Ei kyllä mitään hajua, miten se ilmenee. 

Ehkä päällimmäinen syy sille, miksi muutan Japaniin, on se, että vaihdon aikana Japani (ja erityisesti Kioto) tuntuivat paljon enemmän kodilta kuin oma koti Suomessa. Se oli jotenkin tosi hassu tunne enkä edes osaa selittää itse mitenkään hyvin, mutta sen puolen vuoden aikana Japani muodostui paikaksi, jossa haluan elää ja jonne kuulun. Tunne korostui mm. viime kesän Japanin-reissulla ja kun astuin koneesta Japanin maaperälle, mulle tuli oikeesti sellanen fiilis, että ”olen kotona” :D

Myös oman urani ja ammatillisen kehityksen takia miusta olisi kiva kokeilla työskentelyä ihan erilaisessa työympäristössä ja työskentelykulttuurissa. Muun muassa kieltenopettajille (pääasiassa englannin) on tosi paljon kysyntää, ja Japani nyt muutenkin haluaa saada lisää ulkomaalaista työvoimaa tulevien Olympialaisten vuoksi. Joten eiköhän myös minunlaiselle löydy jostain töitä. Täältä kun niitä ei muutenkaan ole irronnut.

Monille kiinnostus Japaniin tulee ensisijaisesti populaarikulttuurin, ensi sijassa animaatiosarjojen ja sarjakuvien, kautta. Itselleni kiinnostus Japaniin nousi itse japanin kielestä ensin japanilaisen musiikin kautta, J-Rock on edelleenkin suuressa soitossa. Mulla ei ole mitään muita hienoja erityistaitoja kuin kielitaito, ja vieraat kielet on muutenkin olleet aina kiinnostavia. Joensuussa yliopistossa on siis mahdollista opiskella japania sivuaineena, ja kun selailin eri sivuainevaihtoehtoja fuksivuoden aikana, ajattelin et vois kokeilla tuota japania kun semmoseen olis mahdollisuus. Pian huomasinkin, että täähän onkin aika kiva kieli, jota mielellään opiskelee lisää. 

Vieraat kulttuurit eri tapoineen ovat myös todella kiinnostavia, ja Japanissa minua kiinnostivat (tai kiinnostavat edelleen) perinteisen kulttuurin eri muodot, temppelit ja pyhäköt sekä historia. Tuo anime- ja mangakulttuuri, joka monille tuntuu olevan se päällimmäisin syy opiskella japania, ei itselleni ole koskaan ollut niin suuressa roolissa. Tykkään toki katsella joitain anime-sarjoja, mutta mitenkään suureksi faniksi taikka harrastajaksi en itseäni kutsuisi. Muutenkin sytyn useille sarjoille todella huonosti, ja tälläkin hetkellä katson vain yhtä sarjaa (Gintama <3), jota, myönnettäköön, fanitan ihan täysillä, koska Gintama. Voisin jopa tehdä syvällisen analyysin siitä, kuinka Gintama kuvaa humoristisella, nerokkaalla ja hieman kieroutuneella tavalla tapahtumia Edo-kauden lopulta Meiji-uudistukseen. Samuraita, sci-fiä, toimintaa, komediaa, paikoin vähän häröä huumoria, go watch it now. 

                                                                        

Että tällaisilla fiiliksillä (pahoittelut Gintama-spämmistä, mutta oli pakko). Suomi, joka tapauksessa, on ja tulee aina olemaan mun kotimaa, jota jään kaiholla kaipaamaan ja jonne aina tilaisuuden tullen palaan esim. lomilla. En ole siis lähtemässä täältä pois siksi, että vihaisin Suomea tai mitään. Monessa suhteessa Suomi voittaa Japanin 100-0, mutta heart wants what the heart wants, kuten sanotaan.